Tempputuokio osa 2

sari_fine001
Kaikki kuvat © Mila J.

Eilen oltiin jälleen Milan kanssa tallilla. Suunnitelmissa oli naksutella tamman kanssa jälleen. Tammalla oli kyllä alusta asti hieman ruttuturpa-päivä, mutta lähdettiin sitten kuitenkin kentälle katsomaan missä mennään. Tällä kertaa tamma nyt sitten alkuun pelkäsi naksutinta, joten otettiin askel taaksepäin ja laitettiin keppi hetkeksi pois. Annettiin siis tammalle aluksi vain leipää ja joka kerta kun otti leivän niin naksautettiin.

Tämä rupesi sujumaan aika nopeasti ja tamma lakkasi säikkymästä naksutinta. Keksittiin myös että on helpompaa ajoittaa naksu ja palkkaus, kun toinen antaa leipää ja toinen naksauttaa. Yhden henkilön kun on vaikeaa saada rajallisella käsien määrällään ajoitettua naksautusta juuri oikeaan kohtaan.

sari_fine003

Hetken naksuteltuamme otimme kosketuskepin jälleen esiin ja nyt ongelmana on se, että tamma tuntuu kokevan kosketuskepin negatiivisena paineena. Sellaisena sen ei missään nimessä tulisi keppiä käsittää! Tuntuu kuitenkin, että pelkkää namin syöttämistä ja naksutteluakaan ei ole mielekästä sellaisenaan pelkästään jatkaa, koska siinä tilanteessa Fine ei ole naksahduksesta moksiskaan.

Tiedän nimittäin että Finesse osaa tarvittaessa myös “kusettaa”, eli olla säikkyvinään jotain asiaa jotta pääsis helpommalla. Tätä en missään nimessä halua tammalle opettaa. En myöskään halua opettaa sitä karsastamaan kosketuskeppiä, sillä sen pitäisi päinvastoin toimia motivaattorina hevoselle.

Hevosen ajatukset harhailivat ja aika pian se alkoikin vaikuttaa siltä että ei jaksa keskittyä yhtään.  Otettiin pari onnistunutta toistoa ja Mila juoksi tamman kanssa vielä muutaman kierroksen kentällä ravia. Lopetettiin sitten tempputuokio siihen.

sari_fine002
Naksutin on kätevä kun sen laittaa kaulaan roikkumaan. Tammalla silmät luppaa kevätauringossa. 

Tämä tempputuokio olikin sellainen, että ihmiset oppivat tälläkertaa enemmän kuin hevonen.  Meille jäi käteen sen verran, että nyt tiedämme paremmin miten ja mihin suuntaan lähdemme Finessen kanssa tästä etenemään.

Keksin lopputuokiosta laittaa kosketuskepin päälle leivänpalasen ja johan heräsi tamman kiinnostus kosketuskeppiä kohtaan aivan uudella tavalla. Nyt sitten yritetäänkin näillä konstein saada myytyä kosketuskeppi tammalle hyvänä asiana.

Leivänpalanen kosketuskepin päässä toimii myös siinä mielessä, että sen avulla voi naksautuksen ja palkkion ajottaa tismalleen oikein. Nyt kun ongelmana on ehkä ollut se, että naksauttamiseen nähden palkka on tullut hieman viiveellä (vaikka kuinka yrittäis olla nopee!) ja täten tamman on ollut vaikea yhdistää asioita toisiinsa.

Finesse kun on herkkä tamma, niin sen kanssa kaikki totuttelu pitää tehdä pitkän kaavan kautta. Uskon ja luulen että parhaat lopputulokset saadaan aikaiseksi, kun ei kiirehditä vaan junnataan samaa asiaa niin kauan että kupletin juoni on täysin selkeä kaikille. Me siis junnaamme tässä niin kauan kuin tarve vaatii.

fine
Tempputurpa odottelee tarhassa josko saisi tempputuokion päätteeksi vaikka ruokaa.

Meidän ensisijaiset tempputavoitteemme Finessen kanssa siis ovat:

  • Saada tamma takuuvarmasti ehdollistumaan naksutukseen. Ehkä aloitamme jokaisen tuokion naksuttelulla ja namien syöttämisellä niin kauan, että tamma ei enää yksinkertaisesti hätkähdä ollenkaan naksahdusta
  • Saada tamma suhtautumaan positiivisesti ja motivoituneesti kosketuskeppiin niin, että se ei koe sitä negatiivisena paineena
Advertisements
This entry was posted in Targeting, Temppufilosofiaa and tagged , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s