Tempputurpailua

Kirjotinpa sitten eilen pitkän postauksen ja juuri kun olin aikeissa julkaista sen, niin tilttasi netti ja pyyhki koko sepustukseni taivaan tuuliin. Noh, yritän nyt tiivistää jotain olennaista sen bittiavaruuteen kadonneen viestin sisällöstä uudelleen ja muistella että mitä oikein tuli tarinoitua.

***

Olen aikaisemmin opettanut temppuja niin kesyrotille kuin kissoillekin, mutta koiraa en ole koskaan omistanut. Niinpä hevosen kanssa “temppuilu” onkin minun koulutushistorialleni kaiketi luonnollinen jatkumo.

Temppuintoiluni alkoi nyt jo edesmenneistä kesyrottaveljeksistä Vesasta ja Jenkasta, ja jatkui nykyisiin kolmeen kissaani, joiden kanssa ollaankin “tempputassuiltu” ahkerasti. Hevoset ovat olleet osana elämääni lapsesta asti, mutta omaa hevosta ei minulla koskaan ole ollut. Nyt kun sain vuokratammani omistajalta luvan “naksutella”, päätin ottaa askeleen kohti hevosten temppumaailmaa.

Kyseessä on siis ensimmäinen hevonen jonka kanssa temppuilua olisi tarkoitus harrastaa, mutta hevosen sielunelämä on minulle lähtökohtaisesti tuttu. Lisäksi temppumottoni nro. 1 kuuluu, että “tekemällä oppii”. En siis ole muutenkaan mikään “oppikirjakouluttaja”, vaan ajattelen että mutulla sekä tilannetta ja eläintä tarkkailemalla pärjää kyllä.

Aloitan yleensä temppuilun uuden tempputoverin kanssa, on eläin sitten lajiltaan mikä tahansa, yhdellä tai kahdella yksinkertaisella tempulla. Niiden opettelun aikana pystyy samalla hyvin hahmottamaan eläimen yksilölliset piirteet ja oppimistavat joiden pohjalta lähdetään etenemään.

Hevosen kohdalla ajattelin aloittaa targetingista, eli liikkeen kohdentamisesta. Siinä eläin opetetaan koskemaan turvalla tiettyä esinettä ja esineen paikkaa ja etäisyyttä muuttamalla voidaan säädellä tehtävän vaikeustasoa ja lisätä haastetta sitämukaa kun edellinen sujuu.

Targetingilla on mahdollista opettaa eläimelle myös tiettyjä liikkeitä, jotka yhdistetään käskysanaan tai muuhun merkkiin (itse käytän käsimerkkejä) ja esine johon eläin koskee, voidaan lopulta jättää pois.

Targeting-harjoituksiin tarvitaan toki myös asianmukaiset varusteet ja netissä minulle vinkattiinkin että harjanvarresta ja tennispallosta saa kätevästi askarreltua hevoskokoisen kosketuskepin. Kun löysin sattumalta kirpputorilta tuubillisen tennispalloja pilkkahintaan, niin eipä sitten muuta kuin Bauhausiin harjanvarsiostoksille ja hösseliks.

Kosketuskeppi on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan keppi, jonka päässä on pallo. Eläin on tarkoitus opettaa koskettamaan kuonollaan palloa. Kepin virka taas on, että sen avulla voidaan säädellä pallon etäisyyttä ja paikkaa niin eläimeen, kuin ihmiseenkin nähden.

En saanut kepistä yhtään kunnon kuvaa, mutta eiköhän niitä kuvia rupea tulemaan, viimeistään kun päästään tositoimiin.

Tässäpä vielä jotain temppufilosofiani pääpiirteitä, joita noudatan on tempputoveri lajiltaan sitten rotta, kissa, koira tai hevonen:

  • Positiivinen vahvistaminen. Pakotteet eivät kuulu temppuiluun, vaikka ne arkielämässä joskus olisivatkin tarpeen.
  • Tarkkaile eläintä. Mistä se pitää, mikä sitä motivoi, mikä pitää motiivin yllä. Huomaa myös kun eläin alkaa väsyä ja lopeta temppuilu mielellään ennenkuin eläin ehtii kyllästyä ja turhautua.
  • Temppuilu ei ole haudanvakavaa puuhaa. Älä ota suorituspaineita tai pelkää virheitä. Ei ole häpeä ottaa askelta taaksepäin jos joku temppu osoittautuu sillä hetkellä liian vaativaksi tai muuten epäsopivaksi. Eläin ei mene virheistä rikki, kunhan temputtaja ottaa niistä opikseen.
  • Iloitse onnistumisista, opi virheistä.
  • Ota tempptoverisi laji- ja yksilökohtaiset piirteet huomioon.
  • Löydä itsellesi ja tempputoverillesi sopivin temppuilumuoto: millaiset temput sopii teille parhaiten, millainen palkka, naksuttimen kanssa vai ilman…
  • Tekemällä oppii. On hyvä omata teoriatietopohja tempputoverin lajista, lajityypillisestä käyttäytymisestä ja koulutuksen pääperiaatteista. Lopullinen tieto lajista, yksilöstä ja sille sopivimmista tempputavoista syntyy kuitenkin käytännön kautta. Rohkeasti siis vaan temppuilemaan!
  • Temppuilu on ihmisen ja eläimen välistä suhdetta vahvistavaa toimintaa ja mukavaa vaihtelua arjen keskelle. Temppuilussa pääasia onkin, että kaikilla on hauskaa. Edetään siis eläimen ehdoilla, niin keneenkään ei kohdistu liikaa painetta eikä temppuilu muutu stressaavaksi.
  • Jos jokin temppu ei ota sujuakseen, niin jätä se sikseen ja palaa myöhemmin asiaan. Kun homma ei suju, on sekä tempputoveria että itseä turhauttavaa ja motivaatiota laskevaa jäädä väkisin vääntämään.
  • Lopeta aina onnistumiseen, niin jokaiselle jää tempputuokiosta hyvä mieli.

Linkitin tähän blogiin myös kissojeni sivut joilta löytyy tarkempaa infoa siitä, millaista tempputassuilua olen niiden kanssa harrastanut. Tarkoitus olisi myös koostaa tänne pieni teksti temppuilevista siimahännistä, eli kokemuksistani kesyrotan temppukoulutuksesta. Tämä blogi tulee kuitenkin itsessään keskittymään hevosen kanssa temppuiluun, omien kokemusteni kautta.

Advertisements
This entry was posted in Targeting, Temppufilosofiaa and tagged . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s